Hola!
Mäellä, jolla lataamon kovin uhanalainen haarakonttori sijaitsee, asuu natiivisti pääasiassa hiiriä. Nämä hiiret kokevat olevansa hyvinkin kaupunkilaisia, vaikka eteläisen naapurin marsut usein piikittelevätkin hiiriä maalaisuudestaan. Yhtä kaikki hiiret elävät valkoisten, ruskeiden, kilttien, tuhmien ja kirjavien kanien kanssa molemminpuolisen välinpitämättömyyden leimaamassa yhteiskuntarauhassa ja konsensuksessa. Hiiret rakastavat kotikolojaan, eivätkä yleensä halua olla varsinkaan pitkän matkan vaeltaneiden kanien kanssa suoranaisesti missään tekemisissä.
Toisekseen rautaisen, sähköisen pakotien tuolla puolen asuu sitkeä, mutta epäyhtenäinen rottayhdyskunta omalla pikkusaarellaan, vanhan kaatopaikan tietämillä. Sinne eivät tavan hiirulaiset suostu edes muuttamaan vapaaehtoisesti. Joukossa asustelee kuitenkin myös kirjava joukko kaneja, hiiriä ja mahdollisesti myös marsuja. Siellä matkanneet ja ilmastoon vielä sopeutuvat kanit pitävät majaansa, rauhaisasti turvalukkojen suojissa. Alueelle on suunniteltu rakennettavan uusi, uljas lähiömaailma, vaikkakin kreikkalaislähtöinen syöttöpossujen pikku kapina saattaa muuttaa kyseisiä, ja kaikkia muitakin suunnitelmia. Jos pikku possut, kanit, hiiret ja marsut syövät enemmän kuin tuottavat, niin nälkäkuurihan siinä on edessä.
t: 5%-pienempi-kani
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti