Iso-Kani marinoitui niin pitkään, että luuli jo joutuvansa pataan. Onneksi aamuyön kokit olivat vain kuvitteellisia, joten päättömyyksien suoltaminen voi siis jatkua ;)
Kohtalontovereina iloisesti tepastelevat koekanit sen sijaan joutuivat valitettavasti jyrsijämäellä vaaratilanteisiin. Alkuperällä on siis mitä ilmeisimmin merkitystä, kun natiivien talttahampaiden kanssa joutuvat kanssakäymisiin. Parikin nuorempaa koekania kohtasi eräänlaisessa suojapuvun leimaustilaisuudessa jokusen hyvin agressiivisen jyrsijän, onneksi vähäisin, mutta ikävin seurauksin. En ollut paikalla, mutta hahmottelen mahdollisen tapahtumankulun seuraavassa. Huoliteltu lähialueen kani ajautui vastakkain originaalin kanssa, joka tiedusteli: "Otakko pataa...", vahvasti syvän etelän painotuksella. Varmastikin sivistynyt koekani vastasi: "Ei kiitos, olen jo syönyt...", jolloin jyrsijän vahvempi raaja kohdisti arvokkaan oppilaan pään tietämille vahvasti kiihtyvän liikkeen, joka ikävästi, mutta ilman pahoja seurauksia aiheutti ikävän mäjähdyksen. Melko kaukaa tullut reilu kani tuli selvittelemään tilannetta, jolloin (ab)originaali hetken kuluttua kohdisti voimansa tunnon myös uutta kohdekania kohden, hieman lievemmin seurauksin. Ilmassa heilui raajoja, mutta arvatenkin hieman sivistymättömät jyrsijät lopulta erkanivat ihmettelevistä koekaneita, jolloin energiatasapainot tasaantuivat. Käsittämätön voimanpurkaus sai epämääräisen lopun, mutta myös miettimään, millä tavalla satunnaiset jyrkijäkohtaamiset tulevaisuudessa synkistävät yhteiseloa täällä viime hetkiä itsenään elävässä, karttaan sattumalta piirretyn piirin sisällä muhivassa velka-aikapommissa synnyttävät. Toivon mukaan eivät enää edellistä pahempia kovinkaan usein. Aivan kohta me kaikki olemmekin jo naapurikaupunkilaisia, jolloin pullistelu putkahtelupaikan suhteen saa aivan uudenlaisia käänteitä. Sitä odotellessa! Moro!
t: Iso-Kani
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti